Kansalaistiedettä Itämerellä

Tiimimme Ocean Ladies purjehtii puhtaiden merien puolesta. Osana tätä teemaa olemme mitanneet purjehduksillamme veden tilaa Suomenlahdella ja Ahvenanmerellä. Mittaustekniikat ovat hauskoja ja helppoja, mutta pientä opeteltavaa on silti riittänyt.

Suurin osa mittauksista on tehty silloin, kun vene on ollut kiinni laiturissa. Olisi ollut jännittävää tehdä mittauksia myös avomerellä, mutta se ei olekaan niin helppo juttu kuin ensin ajatteli. Kokeilimme tyynellä kelillä, mutta venettä ei saa millään pysähtymään täysin paikoilleen, koska aina käy pieni tuulenvire, tai vähintään kevyt maininki keikuttaa venettä. Näkösyvyyslevyn käyttämiseen tarvitaan paikoillaan oloa.

Mittauksia on tähän mennessä kertynyt reippaasti yli 30, ja niitä tulee koko ajan lisää. Läntisimmät mittauspisteemme tähän mennessä sijaitsivat Ahvenanmaalla ja itäisimmät Porvoon saaristossa.


Sinilevää ei alkukesästä näkynyt eikä sitä myöhemminkään osunut kohdalle kuin pieniä määriä siellä täällä. Veden happipitoisuus ja pH olivat varsin tasaisia kaikilla mittauspaikoilla (happi 2-3 mg/litra ja pH lähes aina 7). Veden pintalämpötila luonnollisesti nousi kesän edetessä toukokuun lopun hieman alle 10 asteesta heinä- ja elokuun pariinkymmeneen asteeseen.

Eniten vaihtelua löytyi veden näkösyvyydestä, jota mitattiin Secchi-levyn avulla. Secchi-levy on siitä mielenkiintoinen, että se kehitettiin jo vuonna 1865, eli havaintoja on tehty jo hyvin kauan. Ennätyshyvä näkyvyys meidän tekemistämme mittauksista tänä kesänä löytyi Hangon läntiseltä oikoväylältä: kokonaista kuusi metriä! Hyviä lukemia saatiin myös Rödhamnista (5.80 m) ja Kökarin Sandvikista (5 m). Synkimmät tulokset eivät varsinaisesti yllättäneet, mutta kyllähän ne silti antavat miettimisen aihetta ja surettavat myös: Helsinki Katajanokka (60 cm) ja Barösund (85 cm). Vilkas veneliikenne pöllyttää vedenpohjaa eikä niukka virtaus vaihda vettä tarpeeksi, joten huonolle näkyvyydelle voi olla monia syitä.

Lisää ulottuvuutta mittauksille saadaan, jos päästään samoille paikoille useammankin kerran. Kesää ja legejä on vielä jäljellä. Ehkäpä ehdimme saada toistoja ainakin joissain paikoissa. Ehkä nämä omat mittausmäärät voivat tuntua nyt alkuun hiukan pieniltä, mutta kokonaisuus hahmottuu, kun tulokset naputellaan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään Järviwikiin (se on samalla meriwiki; http://www.jarviwiki.fi/wiki/Etusivu ). Tulokset yhdistyvät laajaan aineistoon ja osaksi tieteellisiä analyysejä meremme tilasta. Tuloksia voi jokainen katsella Järviwikistä. Jokainen mittaus on siis tärkeä, jotta aineisto kasvaa! Jokainen halukas voi myös rakentaa itselleen vaikkapa Secchi-levyn ja ryhtyä mittaamaan näkösyvyyttä mökkirannassa tai merellä liikkuessaan. Järviwikistä löytyy ohjeet, miten tuloksia voi lisätä sinne.

Tulkaa kurkistamaan Merisatamanrantaan Itämeripäivänä 27.8. klo 16-20. Tapahtumassamme “Kansalaisen merentutkimuspiste” tiimiläisemme esittelevät mm. sitä miten Secchi-levyä käytetään. Itämeripäivä sisältää paljon muitakin tapahtumia: tule kuulemaan vaikkapa veneilijän vastuullisesta ruokahuollosta – tai tule “Haaveilemaan” (ks. tapahtumat https://itameripaiva.fi ). Tervetuloa!

Soili, Ocean Lady