carissa ocean lady arc2018 las palmas st lucia

Heikun keikun Atlantin aalloilla

Lähtöhurmos on vaihtunut kahden viikon aikana aaltojen kimallukseksi ja öisen tähtitaivaan säteilyksi. Huippukelejä ja -hetkiä on riittänyt jokaiselle päivälle ja yölle. Surfailu lämpissä tuulissa auringon loisteessa ja öisen taivaan alla on ollut huikea kokemus. Ja tämä vain jatkuu.

Aamut alkavat sääennusteen hakemiseen PredictWind ohjelmalla Iridium Go satelliittilähettimen avulla. Ohjelma ehdottelee reittejä ja kertoo tuuliennusteet alueittain 3-7 päivän päähän. Se siis ehdottelee ja siitä pitäisi sitten tehdä omat valinnat. Alkumatkasta sorruimme liikaa ohjelman suosituksiin ja poikkesimme alkuperäisestä omasta suunnitelmasta ja emme menneet 16-15 leveysasteille. Hyvät tuulet kuitenkin löytyivät, vaikkakin ylempää kuin muulla fliitillä. Alun keskinopeus on nyt noussut koko ajan vauhdin ollessa 6-9 solmua.
Tällä hetkellä jäljellä on 541 mailia St Lucialle.

Purjekerralla on merkitystä. Meillä on keväällä hankitut uusi isopurje ja 1.genua. Näillä mennään. Genaakkeria on kokeiltu kerran. Hyötysuhde huono. Spinaakkeria valtavine puomineen ei ole otettu edes esille 12-15 metrin tuulissa ja isossa aallokossa. Vauhdiksi on saatu peruspurjeilla jopa yli 10 solmun huiput. Vuorokaudessa olemme edenneet 150 – 170 mailia. Sivumyötäisellä mennään.

Yöt ovat tosi mustia. Kuun sirppi on ujona nousussa eikä juuri valaise kuin vasta parin päivän päästä, jolloin meri hehkuu yölläkin. Taivas on nyt pilvetön ja tähtimeri säteilee. Orionin vyö on tällä halssilla takana, suunta 260 astetta

Yön pimeydessä suunnan ja vauhdin hallinta on täysin mittareiden varassa ja yllärijiipit ovat mahdollisia, joten preventteri on aina viritetty. Ohjailuun vaikuttaa tuulen suunta, aallonkoko ja suunta, squellit eli sadepilvet, jotka tuovat hetkellisesti kovia puuskia yllättävistä suunnista, mutta kestävät vain hetken ja ovat havaittavissa tutkassa. Ruorinaiselta vaaditaan tarkkaa ajoa ja reagointia, apuna tuulikulmamittari, kompassi, GPS, tutka ja AIS ja työparina purjeiden trimmaaja. Laitteiden toimivuus varmistetaan lataamalla akkuja käyttäen konetta kaksi tuntia päivässä.

Pientä fiksaamista riittää. Vedentekokone tökkii. Se saatiin toimimaan hetkeksi, mutta sitten taas jumitti. Juomavedestä ei kuitenkaan tule pula, pullovettä on riittävästi. Tiskaus hoidetaan merivedellä. Kaasupullo vaihdettiin n.viikko sitten. Varalla vielä yksi komposiittipullo. Pilssiin tulee jostain merivettä. Tätä sevitellään.Tilanne hallinnassa.
Ison purjeen toisiks ylimmäinen latta murtui. Kaksi ratsastajaa oli irronnut. Otettiin purje alas ja korjattiin. Kannen ja rikin kaikki liitokset, pultit, ruuvit ja sakkelit ym tarkastetaaan päivittäin ja tarvittaessa korjataan. Samoin köydet. Karttaplotteri on myös huollon alla. Se sanoo, no position data. Plotteria emme täällä isolla merellä tarvitse, mutta sitäkin enemmän Karibian retkillämme. Tutka toimii loistavasti ja tuo ruutuun runsaasti punaisia, vetisiä pilviä, joita myös squelleiksi kutsutaan.

Spa -osasto eli kylpylä naisistolle oli tarkoitus perustaa etukannelle, jonne pumpun avulla olisi johdettu letkulla merivesi. Pumppu pyörii kyllä, mutta paine ei riitä. Tämä on nyt korjauslistalla. Perustettiin sitten sitlooraan ämpärisuihku -osasto, joka toimii erittäin hyvin. Uimisestakin on haaveiltu, mutta se on nyt pakko missata toistaiseksi tuulen ja ison aallokon takia.

Nauru raikaa tässä tiimissä. Univelkaa syntyy helposti. Nukkumapaikat ovat levottomia, omia punkkia ei ole vaan kaikki kiertää. Kahden vuoden tiimiharjoitukset eivät ole olleet turhia, draaman poikaset saadaan helposti puhuttua auki. Vapaa-aika sujuu ja rento meno näkyy. Kirjoja, kutimia, tarinoita, kalastusta, soittoa ja laulua ja tietysti nukkumista ja sekä keittiövuorossa ruuanlaittoa.
Aamupala on klo 9.00, lounas klo 12.00 ja illallinen klo 18.00, niistä ei tingitä. Ne rytmittävät vuorokauden mukavasti.

Tämä mukava meno jatkuu vielä viikon. Arvioitu saapumisaika ARC organisation mukaan 15.12. iltapimiällä.

Kirjannut Raija

Please follow and like us:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *