Blogit

Esittelyvuorossa Ina

Olen Ina ja olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä. Koko elämäni olen asunut rannikon läheisyydessä. Isäni suvulle ammattimerenkulku oli elinkeino ja sen seurauksena meri, meriteollisuus, laivat, purjeveneily ja purjehduskilpailut ovat olleet aina elämässäni. Ensimmäisen kesäni vietin vanhempien kanssa H-veneessä purjehtien Ahvenanmaan ympäri. Kunnioitan vanhempiani ja heidän kykyynsä sopeutua pieneen purjeveneeseen 10 kuukauden ikäisen vauvan, Irlannin susikoiran …

Esittelyvuorossa Ina Lue lisää »

Esittelyvuorossa Pirjo

Stadilaisena meri on aina ollut osa sielunmaisemaani, mutta purjehduksesta innostuin vasta aikuisiällä, kun pääsin tuttavani veneellä purjehtimaan. Ensi kerrasta oli selvää, että tämä on mun juttu. Sitten piti alkaa opetella purjehtimaan. Saaristo-, rannikkolaivuri-, sini- ja valkopurjehtijakurssit tuli käytyä. Käytännön harjoitusta varten piti tietenkin hankkia vene. Ensimmäinen veneeni oli Avance24, eikä mikä tahansa Avance, vaan Jan …

Esittelyvuorossa Pirjo Lue lisää »

Esittelyvuorossa Paula

Synnyin perheeseen, jossa vanhempien suuri rakkaus on meri. He olivat ostaneet nuorina ensimmäisen oman veneensä jo ennenkuin hankkivat oman asunnon. Syntymästäni lähtien olen viettänyt merellä kaikki viikonloput ja lomat keväästä syksyyn. Kun kaverit lähtivät viikonlopuksi tai kesälomaksi mökille, me lähdimme aina merelle. Meille lapsille se oli itsestään selvyys. Kun illalla saavuimme saareen, kävimme isäni kanssa …

Esittelyvuorossa Paula Lue lisää »

Esittelyvuorossa Satu

Rakkauteni lajiin ja mereen syttyi muutettuani tänne pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Se kehittyi ja kasvoi pikkuhiljaa nuoruusvuosien aikana, ja on näin keski-ikään päästyäni kasvanut suorastaan intohimoksi. Lapsenikin osaavat kertoa mitä äiti toivoo, kun puhaltaa synttärikakun kynttilöitä: ”pitkiä purjehduksia” Olin ensimmäisen kerran purjeveneessä opiskeluaikoinani, kaveriporukalla ystäväni perheen veneellä. Tämä kokemus jätti syvän ihastumisen tunteen, vaikka onnistuinkin kolauttamaan pääni …

Esittelyvuorossa Satu Lue lisää »

Esittelyvuorossa Tiia

Olen porilainen tapaveneilijä, joka on ikänsä veneillyt perheensä kanssa. Meidän perheellämme on aina ollut moottoriveneitä ja on edelleen. Veneilemme sekä Porin edustalla merellä, että Säkylän Pyhäjärvellä. Purjehtimiseen olen tutustunut purjehduskurssien kautta. Porin Navigaatioseura on ollut tärkeässä roolissa omassa veneilijän urassani. Kävin saaristo-rannikko- ja avomerikurssit isäni kanssa kaikki putkeen ja osallistuimme ahkerasti myös navigointikilpailuihin. Vuodesta 2009 …

Esittelyvuorossa Tiia Lue lisää »

Esittelyvuorossa Riitta

Paljasjalkaisena stadilaisena meri on aina ollut lähellä, mutta lapsena ja nuorena se oli lähinnä kiva ja puhdas uintipaikka, ehkä vähän myös pelottava elementti. Veneily ei siis kuulunut nuoren tytön unelmiin eikä suunnitelmiin, mutta nyt kun katson elettyä elämää taaksepäin, olenkin veneillyt lähes puolet elämästäni. Merelle minut sai veneilevä mieheni. Veneilymme alkoi moottoriveneellä, mutta purjehtiminen kutkutti …

Esittelyvuorossa Riitta Lue lisää »

Esittelyvuorossa Tuula

Veneily alkoi äitini kanssa, kun hän hankki keskimoottoriveneen viisikymppisenä. Isääni ei uimataidottomana helsinkiläisenä meri innostunut, pikemminkin pelotti. Äidillä oli kultaisia muistoja lapsuudesta Satamasaaressa. 30-luvulla hänen isänsä ajoi linjavenettä saaren ja kaupungin välillä, hakien maitoa ja muita elintarvikkeita saaren kahvilaan, jota äidinäitini hoiti. Saariston risteilyalukset pysähtyivät laituriin, vieraat tulivat kahvilaan nauttimaan voileipiä ja uimaan kuumille kallioille. …

Esittelyvuorossa Tuula Lue lisää »

Esittelyvuorossa Elina

Purjehduksen ensiaskeleeni otin kouluikäisenä meripartiossa. Tämä tapahtui tosin sisävesillä, Päijänteellä, ja meriseikkailut alkoivat kunnolla vasta muutettuani Helsinkiin opiskelemaan. Sen jälkeen on tullut purjehdittua monenmoisilla merialueilla, muun muassa kaikilla kolmella valtamerellä. Kotivesillä olen kipparoinut jo lähes 20 vuotta ystävänaisistoa, jolla purjehdimme edelleen joka kesä, ollut voittamassa Helsinki Tallinna Racen Paras Naisisto -pokaalia 3 kertaa ja istunut …

Esittelyvuorossa Elina Lue lisää »

Esittelyvuorossa Maarit

Saaristossa syntyneenä meri on aina ollut minulle läheinen ja rakas. Sen takia olenkin huolestunut merien ja erityisesti Itämeren tilasta. Lähes nelikymppisenä kesällä 1999 tein haaveistani totta ja osallistuin kahden likkakaverini kanssa purjehduskurssille. Jos minulle silloin olisi kerrottu, mihin kaikkeen se johtaa, en olisi uskonut. Samaisena syksynä olinkin jo Sundwind 26”:n kimppaveneen omistaja. Parin purjehduskesän jälkeen …

Esittelyvuorossa Maarit Lue lisää »

Yhdessä tekemisen riemulla eteenpäin.

Nyt aika esitellä syvemmin riehakas joukkueemme.  Aloitan itsestäni. Olen Raija Alapeteri, ikää kertynyt 75 vuotta ja sitä myötä myös aikamoinen kokemus monilla elämän alueilla niin maalla kuin merelläkin. Syntyjäni savolainen ja nykyinen asuinpaikkani on  Forssan Savijoella, ihanassa maalaismaisemassa. Perheeseeni kuuluu puolison lisäksi neljän tyttäremme perheet. Olen neljän pienen mummi ja kohta pesueemme vahvistuu kahdella pienellä …

Yhdessä tekemisen riemulla eteenpäin. Lue lisää »